Muutamia vuosia sitten, eräässä johdetussa mielikuvaharjoituksessa, joka tähtäsi elämän tarkoituksen selvittämiseen sain vastaukseksi lapsieni kasvattamisen ja kotona olon heidän arkipäivässään. He ovatkin olleet suuria opettajiani ja vielä on kasapäin läksyjä opittavana. Itse en kuitenkaan oikein tyytynyt tuohon elämän tarkoitukseen ainoastaan vaan aloin kysellä, että mitä sitten, kun lapset menevät kouluun ja ovat isompia. Halusin tietää jo vähän etukäteen, että mitä sen jälkeen. Elämä johdatti minut ensimmäiselle kundaliinijoogatunnille. Jo alkumantran aikana tunsin saman energian virtaamisen kuin Reikin yhteydessä, ja tunnin jälkeen olin vakuuttunut, että kundaliinijooga on se minun juttuni. Siitä alkoi päivittäinen tiedonhaku ja harjoittelu. Opettajakoulutus olisi kiinnostanut heti samana syksynä, mutta lapseni Jalo oli vielä liian pieni jäämään kotiin koulutusten ajaksi. Muutenkin se oli hyvä ratkaisu, sillä moni asia kypsyi reilun vuoden aikana. Jossain vaiheessa ostin kirjan Master's Touch ja kun luin sitä, niin tunne siitä, että halusin opettaa, vahvistui. Itse asiassa tunsin lähes pakottavaa tarvetta tehdä jotain ennen kuin siirrymme Vesimiehen aikaan. Halusin kantaa oman korteni kekoon. Eikun maailmankaikkeudelta kysymään, opettaako vai eikö. Kolmesta eri suunnasta tuli sama viesti, että pitäisi. Yksi niistä oli Vesimiehen ajan kolmas sutra: Kun aika on kohdallasi, aloita ja paine on väistyy. Niinhän siinä kävi. Sadhu Kaurin kanssa keskusteltuani ja Reiki Masterini rohkaisevien sanojen kannustamana perustin joogaryhmän mieheni työpaikalle. Opettajan ammatti varmaan oli tätä ennen inhokkiammattien kärkipäässä, mutta toisaalta ei minulta kysytty. Tämä tehtävä vain annetiin ja sisäinen tarve oli niin suuri, että piti voittaa tielläni olevat esteet. Ennen ensimmäistä tuntia piti monesti keskittyä hengittämään hitaasti, kun pelko valtaisi alaa. Monta kertaa olisi tehnyt mieli panikoida miehelleni, mutta sanan 'grace' muistaminen piti minut kuosissa. Ensimmäisestä kerrasta selvittiin! Miehen kommenteilla, omalla arvioinnilla sekä myöhemmin opettajakoulutuksessa kehityin eteenpäin. Opettaminen osoittautui erittäin palkitsevaksi ja mielenkiintoiseksi puuhaksi, kun olin päässyt yli siihen liittyvistä peloista.
Kun aloitin kundaliinijoogan, niin löysin erään tarinan, kuinka henkistä iloa kokeakseen tulee kulkea matka kolmennesta chakrasta neljänteen ja tämän tehdäkseen tulee kohdata ja käsitellä vihan, pelon ja surun tunteet. Tämän otin tavoitteekseni ja työ on edennyt, mutta vielä riittää työtäkin. Tosin olen kyllä huomannut, että vihdoin alan tuntea myötätuntoa kaikkia ihmisiä kohtaan (Vesimiehen ajan neljäs sutra 'Ymmärrä myötätunnolla tai ymmärrät ajan väärin.'), jopa itseänikin, mikä taitaa olla se vaikein asia.
Ekokylä ajatusta olimme pallotelleet mieheni kanssa monta vuotta ja pohtineet sitä. Vesilahdelle, jossa jo nyt asumme, tuli rakenteille eko- ja yhteisökylä. Pitkään meni, ennenkuin lähdin käymään siellä, sillä olisin halunnut lähemmäs Tamperetta runsaan auton käytön takia, mikä on kaikkea muuta kuin ekologista. Kun lähdin ensimmäistä kertaa ajamaan ekokylää kohti, niin pyysin jonkinlaista merkkiä muuttaako sinne vai ei. Tila vaikutti idylliseltä ja ihmiset mukavilta, sellaiselta, joiden kanssa olisi hyvä viettää arkea yhdessä. Kierreltyäni läpi rakennukset lähdin rantaan ja palatessani aika tuntui hetkeksi pysähtyvän, kun näin viereisen maatalon pienen kukkulan päällä, saman, jonka olen nähdyt eräässä tulevaisuuteen liittyvässä mielikuvaharjoitusessa. Yksi takana tulevista kyläläisitä kommentoikin, että näkymässä, minussa ja talossa, oli jotain erityistä. Kun merkki oli saatu riippumatta siitä, onko tuolla viereisellä talolla ja minulla enää tekemistä keskenään tulevaisuudessa, niin pyysin miestä ja lapsia paikalle hyväksymään kylään muuton. Lähdimme todella vajavaisin tiedoin mukaan yhteisöön tietämättä edes, kuinka suureen lainaan yhteisön kautta sitouduimme, luotimme vaan intuitioon.
Monessa mielessä yhteisössä asuminen auttaa siirtymisessä Vesimiehen aikaan, vaikka useampana päivänä viikossa talkoillessa tuntuu, että se myös pakottaa tiivistämään aikaa. Enemmän pitää saada aikaan lyhyemmässä ajassa. Yhteisössä pääsee palaamaan perusasioiden ääreen. Savisessa pellossa kuljetaan, maataloa lämmitetään puilla ja tiskit pestään vadeissa käsin. Saunaa olemme yhdessä remontoineet ja monet mielipiteet muokkaavat lopputulosta. Yhteisö ja yhteinen päätöksen teko auttaa tajuamaan, että yksilön tietoisuudesta universaaliin tietoisuuteen kuljetaan tosiaan yhteisön tietoisuuden kautta. Minä huomaan jatkuvasti petrattavaa omassa kommunikoinnissani. Voin aina palata harmonisen kommunikoinnin sääntöihin ja Vesimiehen ajan kommunikointisääntöihin. Olen ollut ainoa lapsi enkä ole tottunut ottamaan toisia siinä määrin huomioon kuin sisarusparven omaavat lapset. Lisäksi elämä nyky-yhteiskunnassa ja kasvatuksenikin on tukenut keskenäistä kilpailua. Yhteisössä luodaan win-win-tilanteita. Olemme toistemme peilejä. Juuri ne toisessa ärsyttävät asiat ovat niitä, joita emme hyväksy itsessämme. Siinä voi vain tunnistaa, että toinen ihminen on sinä (Vesimiehen ajan ensimmäinen sutra) ja antaa egon murentua taas pikkuisen.
Kurjen tilalla on tarkoitus viljellä biodynaamisesti siirtymäajan jälkeen. Päävastuu viljelystä ja eläinten hoidosta on yhdellä perheellä ja muut talkoilevat mukana. Pyrkimyksenä on hyvä omavaraisuusaste ruoan suhteen. Tällainen todellinen lähituotanto vähentää hiilijalanjälkeä ja on muutenkin ekologista, kun ruokaa ei tarvitse kuskata mihinkään eikä keinotekoisia lannoitteita käytetä. Kaikissa ympäristöasioissa ekokylä ei pääse loistamaan, sillä tällä hetkellä kaikkien osakasperheiden lapset käyvät Tampereella Steinerkoulussa, mutta kimppakyydit ja työmatkojen yhteydessä tehtävä kyyditys onneksi säästää luontoa. Äiti Maasta meidän tulee pitää hyvää huolta uutena aikakautena.
Vaikka ekokylässä elämä ja päätöksenteko sujuu yhteistuumin eli hienommin sanottuna teemme vertikaalisesti yhteistyötä, niin välttämättä pankeissa ja asianajajien kanssa yhteistyö tällä konseptilla ei luonnistu, koska heidän maailmansa perustuu hierarkisiin rakenteisiin. Ajatus, että päämiehiä olisi enemmän kuin yksi tai kaksi tuntuu olevan käsittämätöntä tai se, että kaikki takaamme henkilökohtaisesti yhteistä lainaa.
Alan pikkuhiljaa myös ymmärtämään käytännön tasolla manifestoinnin voiman tai toisin sanoen, mikä voima on siinä, että oman värähtelyn säätää värähtelemään maailmankaikkeuden tahtiin, jotta maailmankaikkeus puhdistaa polkumme (vesimiehen ajan viides sutra). Eilen illalla kylän sadonkorjuujuhlien jälkeen peruuttaessani pilkkopimeässä ekokylän pellolle juuri tehdyltä tieltä, jota ei tosin vielä ole tiivistetty, luotin siihen, että pääsen vielä hieman upottavalta tieltä pois ja onnistuin uhkaavista tilanteista huolimatta, toisin kuin vielä puoli vuotta sitten, kun ajoin opettajatapaamiseen Leppolaan metsien keskellä ja pelkäsin iltahämärissä jääväni tienpäälle. Siellähän sitten olin keskellä lumista peltoa jumissa ainoana tietona gps:n ilmoitus 'olet perillä'. Ilmeisesti kosmista huumoria sillä en tosiaankaan ollut Leppolassa. Kiitollisena kaikille ihanille joogeille, jotka pelastitte minut pulasta, opin, kuinka tärkeitä ystävät ovat ja opin luottamaan, että maailmankaikkeus pitää meistä huolta tai toisen sutran sanoin: "On olemassa keino päästä läpi jokaisen esteen."
Iloa ja valoa kaikille kanssajoogeille!
Giandev
Ps. Jos haluat tutustua tarkemmin Kurjen tilaan, niin vieraile osoitteissa http://kurjentila.fi/ ja https://www.facebook.com/pages/Kurjen-tilan-ystävät/152203804852711?ref=ts
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti