Tukholman White Tantra

Kuva: Aaro Löf

Suomen Kundaliinijoogayhdistyksen reissu Tukholman White Tantraan keräsi taas mukaan sekä ensikertalaisia että konkareita. Mukaan lähti parikymmentä joogia ja joginia. Junalla Helsingistä Turkuun, laivalla Turusta Tukholmaan ja takaisin. Osa tuli omin kyydein suoraan laivaan, ja tulihan osa suomalaisista myös omin neuvoin Tukholmaan asti. Saamme olla onnekkaita, kun White Tantra on meitä näin lähellä ja helposti saavutettavissa, vaikka haaveilemmekin tapahtuman saamisesta myös Suomen kamaralle. Kaikkiaan Tukholman White Tantrassa oli tänä vuonna 355 osallistujaa. 

Yhdistyksen järjestämä matka on kätevä ja edullinen tapa päästä mukaan – ja lisäksi saa nauttia parhaasta seurasta, Sangatista. Kiitokset matkan järjestelyistä kuuluvat yhdistyksen tapahtumavastaavalle Amarpal Kaurille. Minä ja Sirgun Kaur hoidimme matkanjohtajan tehtäviä leikiten, kun kaikki oli niin hienosti järjestetty. Kiitokset itse matkan onnistumisesta taas kuuluvat ihan jokaiselle, joka mukana oli – yhdessä teimme reissusta kivan ja onnistuneen.

Monella ensikertalaisella on varmasti White Tantrasta joku ennakkomielikuva. Paljon on kuultu juttuja raskaista meditaatioista, joissa käsiä pidetään ylhäällä 62 minuuttia, silmiin tuijottamisen vaikeudesta ja näiden aiheuttamista kuohuvista tunteista, jotka vellovat sisällä ja joskus näkyvät uloskin päin. White Tantra yllättää usein – ja niin se teki nytkin.

Päivän aluksi Arjan Kaur Khalsa kertoi, että meillä on edessämme mielenkiintoinen päivä. Ei niin raskas kuin yleensä – eli jotkut saattavat olla jopa pettyneitä. Miksi? Ego haluaisi ehkä kertoa kokemuksesta armeijajuttujen tyyliin kehuskellen, mutta tällä tantrakokemuksella ei pärjätä niissä mittelöissä. Päivä olikin täysin erilainen; lempeä.

Jo etukäteen olimme saaneet meilissä päivän mantran. Vain yhden. Pavan pavan pavan pavan Par paraa pavan guru Pavan guru wahe guru Wahe guru pavan guru (“May the life force be with you.”)

Noin kolmen tunnin rupeamat ennen lounasta sekä sen jälkeen olivat kumpikin yksi meditaatiokokonaisuus, jolloin riveistä ei voinut poistua ilman että monitor tuli korvaamaan aukkoa rivissä. Aamupäivällä käytimme vain yhtä mudraa ja yhtä hengitysrytmiä silmät suljettuna mantraa kuunnellen 11 minuutin ajan. Tätä seurasi 11 minuutin tauko, jolloin piti jutella parin kanssa – juttelutauko oli siis osa meditaatiota. Oli yllättävän vaikeaa avata silmät ja alkaa puhua, vaikka hyvää juttuseuraa oli tarjolla. Tätä 22 minuutin sykliä jatkoimme noin kolmen tunnin ajan. Samaa, samaa ja samaa – mutta ainakin itselläni kokemus muuttui koko ajan, ja 11 minuuttia hujahti aina yhä nopeammin.

Lounastauko katkaisi päivän, ja tauon päättyessä teimme extrana Ra Ma Da Sa Sa Se So Hung –healing-meditaation ja lähetimme parantavaa energiaa koko kansainvälissä Sangatissa sitä tarvitseville sekä halutessamme myös itsellemme ja omille läheisillemme. Se olikin yllättävä kokemus! Kun vetäjä sanoi sanat ”lähetä parantavaa energiaa…” hajosi mikrofoni, ja ilman täytti kova, rätisevä ääni, joka jatkui ja jatkui. Joogit vain istuivat hiljaa meditaatioasennossaan – mielenhallintaa parhaimmillaan. 

Lounastauon jälkeen jatkoimme jälleen 3 tuntia samaa sykliä kuin aamupäivälläkin. Vain yksi sormi oli mudrassa eri asennossa! Mielenkiintoinen päivä. Itse tipahdin syvään meditaation kierros kierroksen jälkeen helpommin, ja juttelun aloittaminen tuli vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Mutta kun jutun alkuun pääsi, tauot olivat mukava hetki vaihtaa ajatuksia, välillä syvällisempiä välillä kevyempiä asioita parille jakaen. Normaalisti oikutteleva takareisi viihtyi hyvin ja muutenkin keho lähes unohtui, välillä tuntemus koko kehosta hävisikin…. 

Pienen tauon jälkeen päivä päättyi unille. Sama mantra soi taustalla, kun pötkähdimme puolen tunnin torkuille toinen toistemme lomaan. Siitä herätessä olo oli rento, mieli raukea ja kiitollinen. Jälleen yhtä meditaatiokokemusta rikkaampana saimme lähteä hyvässä seurassa matkaamaan samaa reittiä kohti kotia, arkea, omaa elämää.

Teksti: Liv Avtar Kaur